29.5.2011

Konfirmaatiokortti heppahöperölle

Sain tilauksen rippikortista hevosista pitävälle tytölle, ja huhuilin sopivan leimasimen puutteessa Koukussa kortteihin- sivuston kanssa-askartelijoita avuksi. Minnamannalta ja Tuulikselta sain hevos- ja yksisarvisleimakuvia, ja erilaisista kuvista tein tarkoituksella hyvin erityyliset kortitkin, jotta olisi varaa valita.
Luonnonläheiselle päivänsankarille sopivan kortin tein tästä Lili of the Valleyn leimakuvasta, jonka väritin vihreän ja ruskean sävyillä, piristeenä hiukan punaista. Taustan yläosassa on kiemuraista skräppikartonkia, joten pahvisia kiemuroita stanssasin myös kukkasen ympärille. Alaosan paperissa ja leveässä Tiimarin nauhassa on ruskeita pilkkuja. Rippiristi on ääriviivatarra ja se sai parikseen hopeanvärisen muoviperhosen. Kortti on tehty p*skarteluhaasteen silloisen luonnoksen mukaan, mutta koska ajatuksissani julkaisin kortin ensiksi KK:ssa, en osallistunut tällä haasteeseen.
Yksisarviskorttia tehdessäni ajattelin hevosista pitävää diskoprinsessaa ja väreiksi valitsin hopean, vihreän ja sinisen. - No pinkkiä oli pakko vähän lisätä ja sen myötä hiukan vaaleanpunaistakin. Sarveen laitoin Sticles-kimalletta ja vartaloon aavistuksen hopeankiiltoa geelikynästä. Tuulis oli valmiiksi stanssannut tuon kuvan ja sehän asettui neliökorttiin just eikä melkein. hopeinen mintunvihreällä kohokuvioitu paperi on Sinellistä ja oikeanpuolimmainen uusin hankintani Paperitaivaasta. Kiekurat näyttävät ihan toisenlaisilta hopeanvärisinä kuin yläkuvassa ruskeina; tuo on Mariannen stanssi. Ristiriipus on Singaporen tuomisia ja nuo muoviset kiiltävät pikkukukat jonkun valmiin korttiaskartelupaketin mukana tulleita.
Kumpiko korteista valittiin? Ylempi tällä kertaa. Kiitos vielä leimakuvien lähettäjille! Ihanaa, kun tuo askartelijoiden verkosto on olemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olipa mukavaa, kun kommentoit!
I'm so happy you left a comment!