7.2.2011

Vauvakortti kahdessa sävyssä

Koukussa kortteihin -haasteessa #22 pyydettiin tekemään yksivärinen kortti, joten päätin toteuttaa mielessäni muhineen ajatuksen ruskeasta vauvakortista, joka kävisi sekä tytölle että pojalle. Käytin aikaisemmin tekemiäni kaavoja ja leikkelin ja taittelin vauvanvaunut paperista. Idea on peräisin jostain kirjasta; tarkistan lähteen myöhemmin. Vaunut on kiinnitetty paikalleen kohotarroilla, koska haitaritaitoksilla toteutettu kuomukin nousee koholle taustasta.
Ruskeat paperit ja valkoiset ruusut ovat Craft Superstoren tilauksesta, nauha Tiimarista, renkaat ja aisa tummanruskeasta tapetista, vanteet lumihiutalelävistimellä tehdyt. Taustaksi leikkasin kuviosaksilla ruusuista kuultopaperia, ja maaksi ripottelin kaksipuoliselle teipille koristehiekkaa. Kulmaleimasimella ja ruskeilla helmillä koristelin kulmat. Haaraniitin pistin "saranaksi" ja pykänauhaa pitsiksi kuomun reunaan.
Jehkon tammihaasteeseen pyydettiin korttia ilman valmista kuvaa tai koristeita, joten tein samalla kaavalla toisenkin kortin tyttömäisissä väreissä ilman kukkia, nauhaa, hiekkaa ja leimoja.
Pinkki paperi Craft Superstoresta, kuomussa ohutta kangasmaista viininpunaista paperia, joka oli ehkä liiankin ohutta taiteltavaksi. Renkaat ja aisa mustaa tapettia, vanteet lumihiutalelävistimellä tehty. Taustalla harmaa vaaleanpunaisella ja teksteillä kuvioitu skräppipaperi Presentosta ja maana hiekkakuvioista kartonkia Papruksesta. Kuomun reunapitsi on tällä kertaa kuviosaksilla leikattu. Vaunukopan ja taustaympyrän reunat puolestaan koristelin Fiskarsin boordilävistäjällä reijitetyllä paperiboordilla. Harmaalle korttipohjalle laitoin vielä hopeanvärisen päällisen. Haaraniittiä oli haasteessa lupa käyttää, joten se on ainoa valmis koriste kortissa.

2 kommenttia:

Olipa mukavaa, kun kommentoit!
I'm so happy you left a comment!